Klinikkavuosi: Pieneläinpäivystys

Pieneläinpäivystysviikoilta voi saada hyvää harjoitusta tulevaa kandikesää ajatellen, mutta näin jälkiviisaana voin todeta, että kyllähän siihen itsekseen eläinlääkärinä päivystämiseen liittyy vähän muutakin. Kun klinikkavuonna päivystysvelvollisuus on pisimmillään 16 tuntia putkeen, saattaa se kesällä olla monesti 80 tuntia eli perjantaiaamusta maanantai-iltapäivään. Lyhinkin vuoro eli arkipäivystysvuoro kunnassa käsittää päivystysyön lisäksi sitä edeltävän ja seuraavan normaalin työpäivän ollen pituudeltaan siis 32 tuntia. Pahimmassa tapauksessa unesta saa päivystysvuoronsa aikana vain haaveilla ja tähän väsymykseen saattaa saada jonkinlaisen ensikosketuksen klinikkavuoden päivytystysviikkojen aikana. Mutta palataanhan nyt vielä kuitenkin näihin klinikkavuoden muistoihin!

Toisin kuin nelosella hujan hajan sinne tänne opintojen ohelle osuneet päivystysvuorot, klinikkavuonna päivytykset olivat järkevästi aina viikon jaksoissa kerrallaan. Kuhunkin päivystysviikkoon sisältyi useimmiten 3 päivystysvuoroa ja jokaisen päivystysvuoron välissä oli yleensä vuorokauden vapaa. Päivystysviikko on merkitty klinikkavuoden lakanaan eikä päivystysviikon aikana ole muuta opetukseen liittyvää ohjelmaa kuin päivystäminen. Oikea-aikaiseen syömiseen, nukkumiseen ja päivystysvuorosta palautumiseen voi siis keskittyä ainakin teoriassa ihan rauhassa. Ihan hirveän paljon muuta ei oikeasti päivystysviikoilla kyllä jaksanutkaan. Pelkkä vuorokausirytmin kääntäminen aina viikoksi kerrallaan on oikeasti yllättävän kuormittavaa. Kuten nelosenkin päivystyksissä, myös klinikkavuonna päivystyksissä oli myös varallaolovelvollisuus muutamien päivystysvuorojen ajan. Aika harvoin näitä varapäivystäjiä silti joudutaan ilmeisesti paikalle hätyyttämään.

Päivystysvuoroja oli arkisin kello 16-08 ja viikonloppuisin kello 8-20 ja 20-08. Virka-aikoina päivystys kuuluu pieneläinpolin tehtäviin, kuten aiemmin mainitsinkin. Päivystysvuorossa oli aina 2-3 vitosen kandia ja vaihteleva määrä muita pikkukandeja. Varsinkin kevään päivystysvuoroilla pikkukandeja tuntui olevan aika paljon enemmän ja joskus siellä joku kutonenkin oli suorittamassa valinnaista päivystysjaksoa. Täytyy kyllä sanoa, että meillä on aivan huikeita tulevia eläinlääkäreitä kehittymässä, sillä ainakin omiin päivystyksiini samaan aikaan osuneet neloset olivat jo todella osaavia ja reippaita! En usko että itse olin läheskään niin pätevä siinä vaiheessa opintoja... Muistan lähinnä, että olo oli todella typerä ja tuntui etten osannut mitään. Pikkukandien kanssa pyöriessä ja heitä opastaessa huomasi väkisinkin kehittyneensä aika monissakin asioissa, mikä toi sellaista sopivan luottavaista fiilistä kandikesää ajatellen.

Auringonnousu kaltereiden takaa päivystyksessä.

Potilastyö päivystyksissä oli sitä samaa tuttua, mitä jo nelosen päivystyksissä harjoiteltiin. Ainoa ero oli oikeastaan se, että kun kello löi iltaisin 22, pikkukandit haihtuivat paikalta ja me vitoset jäimme keskenämme eläinlääkärin ja hoitajien armoille. Samat hommat jatkuivat aina aamuun saakka, mutta monesti potilasvirta väheni ja puhelin hiljeni ainakin hetkeksi aamuyön tunteina. Päivystyspuhelimeen vastaaminen oli kandien vastuulla. Välillä sitä saattoi päästä ihan nukkumaankin pieneksi hetkeksi, mutta läheskään joka yö tämä ei ollut mahdollista. Joskus vähintään toisen kandin piti jäädä vahtimaan sisään jääneitä potilaita ja nukkumista vuoroteltiin. Joskus autettiin teho-osaston puolella, jos muuten oli hiljaisempaa. Joskus pääsi mukaan öisiin hätäleikkauksiin avustajaksi. Joskus joutui herättämään hiljaisena hetkenä nukkumaan menneen eläinlääkärin potilastulvan jälleen alkaessa. Jos sattui tosi hiljainen päivystys ja tosi mukava ja innostunut eläinlääkäri, saattoi eläinlääkäri opettaakin jotain oleellista vuoron aikana. Yleensä tämä oli kuitenkin tuhoon tuomittua, sillä aina kun joku alkoi opettaa jotain, potilaita alkoi taas virrata.

Työn ohella päivystysten parasta antia olivat erilaiset keskustelut kandien, eläinlääkärien ja hoitajien kanssa, joko ihan asiasta tai sitten aivan jostain muusta. Aamuyön hiljaisina tunteina monesti huomasi nälän iskevän, joten syöminen nousi myös tärkeään rooliin. Omista syömisistään piti ehdottomasti huolehtia ja pitää niistä kiinni, muuten väsymys nousi vähintään potenssiin 4. Paras osuus päivystyksessä oli nähdä seuraavien päivystäjien tai polilaisten pirteät kasvot vuoron päättyessä, kun itse järkyttävillä silmäpusseilla varustettuna ja lähes poikkeuksetta kuolemanväsyneenä tiesi pääsevänsä vihdoin nukkumaan. Vaan vähänpä tiesi kandi tuolloin väsymyksestä...