Kokeessa

Kevät on jo pitkällä ja omaankin sähköpostiin kolahti viesti hausta pääsykoevalvojaksi. Varmasti olisi hauskaa tuijotella vaihteeksi sieltä pöydän toiseltakin puolelta pääsykoepaniikkia, mutta toisaalta olisi vaikea istua 5 tuntia hiljaa ja vain katsella hakijoiden tuskaa. Viime kevään koetilanne on kuitenkin vielä jokseenkin hyvin muistissa ja aloinkin miettiä jälleen pääsykoetilannetta.

Kuten jo aiemmin olenkin maininnut, tein tarkan suunnitelman pääsykoetta varten ja se toimi melko hyvin omalla kohdallani. Suosittelen tekemään jonkinlaisen hahmotelman tai edes miettimään, mitä sitten siellä tositilanteessa teet. On paljon helpompi toimia, kun on iskostanut jo päähänsä valmiin toimintamallin. Toki omasta suunnitelmastaan voi joutua joustamaan ja ehkä kannattaakin miettiä useampia suunnitelmia "kaiken varalle", vaikkei toki ikinä aivan kaikkeen voikaan varautua. Koetilanteesta kannattaa tehdä itselleen mahdollisimman helppo ja luonteva ja käyttää kaikki mahdolliset itseä auttavat keinot hyväksi. Itse esimerkiksi irroitin heti kaavakokoelman tehtäväpapereista, jotta pystyin selailemaan tehtävämonistetta ja kaavoja erikseen. Tätä ei ainakaan missään ollut kielletty ja tuskin tullaan kieltämäänkään, tehtävämonisteen kaavaliitteineen kun saa viedä mukanaan kotiin kokeen jälkeen.

Koetilanne itsessään noudattaa käsittääkseni joka vuosi hyvin pitkälti samaa kaavaa: hakijat on jaettu pääsykoesaleihin sukunimensä perusteella ja ovella pääsykoevalvojille tulee näyttää laskin, joka tarkastetaan sallittujen laskinten listalta. Henkilöllisyyspaperit pitää olla myös mukana, mutta muistaakseni ne katsottiin vasta kokeen palautuksen yhteydessä.

Nykyisin käytössä on tarralla liimattavat nimipaperit, jotka liimataan jokaiseen vastauspaperiin allekirjoitettuna. Lisäksi optiselle lomakkeelle pitää muistaa merkitä käsin samat tiedot, mustata siis oman henkilötunnuksensa mukaiset pallukat. Kannattaa tehdä tämä heti aluksi, sillä kokeen päättyessä ei saa enää tehdä mitään merkintöjä papereihin. Omaa koetta palauttaessani oli viime vuonnakin samassa salissa joku, joka ei ollut muistanut noita pallukoita mustata. En tiedä menettikö hän sitten kokonaan kaikki optisen lomakkeen pisteet vai ei, mutta itse en ainakaan ottaisi sitä riskiä. Kannattaa siis lukea ohjeet huolellisesti! Ne eivät välttämättä joka vuosi ole samat, joten tänä vuonna kokeessa saattaakin olla jotain uutta.

Joku saattaa selvitä kokeesta hyvin ilman eväitä, mutta itselläni oli viime vuonna mukana vesipullo (ilman etikettejä toki), pakasterasiassa viinirypäleitä, suklaata ja proteiinipatukoita palasina. Oli helppo napsia pientä purtavaa suuhun samalla, kun ahersi tehtävien parissa. Joku saattaa taktikoida ja ottaa eväät, joiden syömisestä kuuluu mahdollisimman paljon ääntä. Kaikkihan on sallittua, mutta syömäänhän sinne ei kannata mennä, jos kouluun sisään haluaa. Olin itse ainakin ihan loppuun saakka kokeessa enkä saanut edes ihan kaikkia tehtäviä tehtyä niin hyvin loppuun saakka kuin olisin halunnut. En tuhlaisi aikaa turhan monimutkaiseen ja aikaavievään syömiseen. Vessassakin toki saa kokeen aikana käydä valvojan kanssa, mutta itse en tätä mahdollisuutta käyttänyt. Ajan haaskausta mielestäni sekin, rakkonsa voi hyvin totuttaa vähän pidempäänkin vessattomuuteen.

Kaikissa tehtävissä kannattaa noudattaa huolellisuutta ja merkitä papereihin kaikki laskun kannalta oleelliset asiat. Vaikkei osaisi koko tehtävää, saattaa alun muutamasta laskusta saada jo jonkinlaisia pisteitä. Ainakin lähtöarvot kannattaa merkitä paperiin ja mahdollisesti piirtää kuva. Toiset varmasti ehtivät kokeen aikana saada kaikkikin tehtävät hienosti tehtyä, mutta jos on pienikin mahdollisuus siihen, ettet tähän pysty, kannattaa tehdä huolellisesti ne tehtävät, jotka osaa varmasti. Itselläni ainakin tuntui parhaimmalta luottaa intuitioon, jos en jostain monivalinnasta aivan täysin varma ollutkaan. Monet monivalinnat aiheuttivat päässäni kauhean mylläkän, kun takerruin johonkin pieneen, yksittäiseen sanaan ja mietin, että olikohan tässä nyt joku kompa.

Kolmisen viikkoa ja koe on ohi. Nyt kannattaa vielä jaksaa ahertaa, jotta oma uurastus palkitaan. Tsemppiä vielä kaikille hakijoille!

Pintaa syvemmältä

Maaliskuussa pari viikkoa kului tiukasti dissektiosalissa eläinten elimistöjen saloihin perehtyen. Näissä Verenkierron ja hengityksen opintojaksoon kuuluvissa leikkelyissä tarkastelimme myös hermostoa Neurobiologiaan liittyen. VeHen luennothan olivat tammi-helmikuussa ja NeBin puolestaan marras-joulukuussa viime vuoden puolella. Kummastakin olen kirjoittanut aiemmin omat postauksensa, VeHestä yhden ja NeBistä kaksi, NeBi1 ja NeBi2.

Alkuun tuntui vähän vaikealta yrittää orientoitua opiskelemaan uudelleen asioita, jotka olivat jo osittain unohtuneet. Jonkinlaista oppimista oli kuitenkin selkesti tapahtunut, sillä opit palautuivat pienen kertauksen jälkeen suhteellisen helposti mieleen. Jossain määrin uusi tapa opiskellakin tuntui alkuun haastavalta, mutta jälkeenpäin ajatellen tämä opiskelumenetelmä toimi aika kivasti. Yhtenä eläinlääkärin koulutuksen tehtävänähän on opettaa meitä interaktiivisuuteen ja ryhmätyöskentelyyn, joten sitä tämä menetelmä kyllä tukee erinomaisesti.

Kuvassa oftalmoskooppi, jolla voi tutkia silmänpohjaa. Neurobiologiassa saimme tutustua jo hieman tämän kapistuksen toimintaan, mutta perehdymme varmasti asiaan tarkemmin myöhemmissäkin opinnoissa.

Ensimmäiset pari päivää siis perehdyimme ensimmäisenä päivänä jaettujen pienryhmien perusteella yhteen tiettyyn alueeseen ruumiissa. Alueet olivat sydän, eturaaja, takaraaja, kraniaalinen vartalo (etuosa), kaudaalinen vartalo (takaosa) sekä pää. Tästä alueesta preparoimme esiin hermot, verisuonet ja mahdolliset imusolmukkeet niiltä osin kuin se oli mahdollista. Opiskelimme verisuonten ja hermojen kulkuradat sekä hermojen hermotuskohteet. Kolmannesta päivästä eteenpäin toimimme uusissa ryhmissä, joissa jokaisessa oli oman ruumiinalueensa "asiantuntija", joka siis opetti ja neuvoi muita perehtyessämme eri osa-alueisiin. Kaikkiaan kävimme pääsääntöisesti koko vartalon läpi. Tämä oli siis oikesti paljon yksinkertaisempaa kuin miltä se kuulostaakaan ja toki päävastuu opettamisesta oli virallisilla opettajillamme. Opiskelijakollegoiden opettaminen oli ainakin omasta mielestäni aika opettavaista ja pakotti itsekin miettimään asioita tarkemmin. Niinhän anatomian opettajamme meille sanoikin, opettaessa oppii eniten!

Kulutimme viisi dissektiokertaa näissä uusissa ryhmissä, jonka jälkeen viimeisellä kerralla palasimme takaisin alkuperäiseen, ensimmäisenä päivänä määrättyyn ryhmäämme. Tässä ryhmässä teimme suullisen tentin, jossa arvottiin kaksi osa-aluetta koko opiskellusta alueesta ja nämä alueet käytiin läpi niin, että jokainen ryhmässä sai/joutui vastailla opettajan esittämiin kysymyksiin. Suullinen tentti ei ollut mikään hiostava tilaisuus, vaikka se ehkä ajatuksena sellaiselta kuulostaakin. Olimme jo aiemmin dissektioissa käyttäneet lähes samaa menetelmää esitellessämme mm. lihaksia opettajillemme ja hyvin pitkälti samalla kaavalla suullinen tenttikin eteni. Turha siis murehtia ja stressata ainakaan tätä suullista tenttiä etukäteen!

Toiset olivat perehtyneet osa-alueeseensa hyvinkin huolellisesti ja saatoin vain ihailla heidän osaamistaan. Toiset ehkä olivat jo muutamassa päivässä ehtineet unohtaa oman aiheensa asioita, joten näiden alueiden läpikäynnissä saattoi mennä vähän enemmän aikaa. Ja toki haastavaa asiasta tekee aina se, että eläintenkään elimistöt eivät ole tismalleen samanlaisia, vaan niissäkin on eroja. Verisuonissa varsinkin haarautuminen voi yksilöstä riippuen tapahtua hieman eri lailla, joten ainoastaan verisuonia seuraamalla voidaan päätellä mistä suonesta onkaan kyse. Preparaatitkaan eivät säily ikuisesti, joten uusia eläimiä on pakko preparoida ja niissä asiat eivät välttämättä olekaan aivan niin selkeästi näkyvillä kuin siinä omassa ensimmäisessä preparaatissa, mistä ehti jo opiskella kaikki asiat. Toisaalta tämä onkin hyvä asia, sillä eiväthän ne potilaatkaan tulevaisuudessa ole täysin samanlaisia ja jatkossakin tulee osata päätellä asioita loogisesti.

Hermojen kulku pään alueella on kliinisenkin työn kannalta oleellista. Näissä dissektioissa pään hermoja käytiin lähinnä hevosen päästä läpi.

Huomasin, että itselleni paras keino oppia asioita oli kerrata niitä etukäteen ja tehdä omia muistiinpanoja kustakin hermosta ja verisuonesta. Kirjasin siis ihan paperille luentoprujuista ja anatomian kirjoista verisuonten ja hermojen nimiä suomeksi ja latinaksi, mihin mikäkin suoni tai hermo menee ja mistä ne haarautuvat. Lisäksi kirjoitin kliinisen työn kannalta merkittäviä asioita, kuten mistä suonesta otetaan verinäytteitä tai mikä imusolmukse on palpoitavissa elävältä eläimeltä.

Missään nimessä nämä leikkelyt eivät mielestäni olleet sellaisia, että olisi voinut ottaa liian rennosti ja kuvitella, että opiskelematta oppii asiat. Kuten koko eläinlääkiksessä muutenkin, vastuu oppimisesta on meillä jokaisella itsellämme. Toisille riittää että pääsee läpi tentistä, toisille on tärkeää saada paras mahdollinen arvosana, toisille on tärkeämpää ymmärtää kokonaisuus arvosanasta riippumatta. Omaan panokseeni olen tyytyväinen ja koenkin oppineeni näissä dissektioissa paljon, osan toki kertauksena aiemmista teoriaopinnoista. Anatomisten rakenteiden näkeminen oikeassa eläimessä auttaa ainakin itseäni oppimaan erittäin hyvin ja kokonaiskuva eri eläinlajien verenkiertoelimistöstä ja hermostosta alkaa olla aika selkeä.

Heti dissektioiden jälkeen alkoikin uusi opintojakso Ruoansulatuksen parissa, joten siitä lisää seuraavaksi!

Fish & chips (or reptiles and birds)

Olen viime aikoina jutellut useamman ihmisen kanssa ajan kulumisesta ja tullut siihen lopputulokseen, että mitä vanhemmaksi elää, sitä nopeammin aika kuluu! Lapsena kesään tuntui aina olevan ikuisuus ja aika suorastaan mateli sitä odotellessa. Nykyisin vuodetkin vain vierivät niin nopeasti, ettei enää edes muista oliko joku tapahtuma viime keväänä vai viisi vuotta sitten. Pääsykoekeväästäkin tuntuu olevan jo ikuisuus, vaikka se oli vasta viime vuonna! Vuosi sitten nenä oli kiinni biologian, kemian ja fysiikan kirjoissa, nyt puolestaan ruoansulatukseen liittyvissä materiaaleissa anatomian ja fysiologian kirjoissa.

Palataan kuitenkin ajassa taaksepäin. Edellinen postaukseni Just another day at the office 1 (ajattelin muuten yrittää muistaa aina silloin tällöin naputella vastaavanlaisen postauksen "normaalista" päivästä yliopistolla, siksi numero 1) liittyi Vertailevan anatomian ja fysiologian jaksoon, joka oli helmikuun lopussa. Kuukausi sitten. Huh. Jakso oli viikon mittainen erittäin tiivis paketti kaloista, matelijoista ja linnuista. Näitä lajeja ei juuri tämän enempää kuulemma kuusivuotisen koulutuksemme aikana käsitellä, joten tästä tietopaketista kannatti kyllä ottaa kaikki mahdollinen irti. Paitsi omat opettajamme, myös vierailevat luennoitsijat olivat oman alansa rautaisia ammattilaisia, joiden luennoilta ainakin itse sain paljon inspiraatiota tulevaisuutta ajatellen!

Degu

Opinto-oppaassa Vertailevasta anatomiasta ja fysiologiasta kerrotaan näin:

Opiskelija

• tuntee selkärankaisluokat ja ymmärtää niiden erot 
• tunnistaa ja osaa nimetä nisäkkäiden rakenteita vastaavat (homologiset) rakenteet kaloilla, matelijoilla ja linnuilla 
• pystyy kuvaamaan kalojen, matelijoiden ja lintujen elinjärjestelmien toiminnan tyypilliset erityispiirteet

Vierailevista tähdistä kalatautieläinlääkäri (tuttavallisemmin kalaeläinlääkäri) Pia Vennerström Evirasta kertoi kalojen terveydenhuollosta ja taudeista eläinlääkärin näkökulmasta. Matelijoista kertoi itseoikeutetusti Korkeasaaren matelija-asiantuntija Timo Paasikunnas. Linnuista kertoi Eläinklinikka Linnunmäen eläinlääkäri Gisle Sjöberg erittäinkin elävästi, ja ainakin tältä luennolta jäi mieleen "KVG!" Jos et jotain linnuista tiedä, kannattaa yrittää edes googlettaa. Toki perustutkimuksen tekeminen pitäisi onnistua jokaiselta eläinlääkäriltä. Kukin asiantuntija kuitenkin ilmaisi mielestäni hyvin selvästi sen, ettei meidän tarvitse olla kaikkien alojen asiantuntijoita, vaan esimerkiksi kalaeläinlääkäri Evirassa on meitä (tulevaisuudessa) kentällä toimivia eläinlääkäreitä varten ja häneltä saa ja pitääkin kysellä epäselviä asioita. Varsinaisia matelijoihinkaan perehtyneitä eläinlääkäreitä ei montaa Suomessa ole, ja hekin ovat ilmeisesti pääkaupunkiseudulla.

Saimme Timo Paasikunnaksen mahdollistamana vierailla Korkeasaaren matelijatalossa, jossa pääsimme ihan kosketuksiinkin käärmeiden kanssa. Vierailu oli vapaaehtoinen, mutta käsittääkseni kaikki määräaikaan mennessä ilmoittautuneet pääsivät mukaan. Oma matelijakokemukseni on niin rajoittunutta, että otin ehdottomasti innolla vastaan tämän mahdollisuuden! Timon tietomäärä matelijoista on aivan huikea!

Käärmeen luuranko

Jakson suoritustapana oli kehitysbiologiasta tuttu oppimispäiväkirja, johon kirjoitettiin kustakin aihealueesta eli kaloista, matelijoista ja linnuista oma merkintänsä. Tuttuun tapaan arvioitiin myös kolme kurssikaverien oppimispäiväkirjaa. Lisäksi kuhunkin aihealueeseen liittyi ryhmätyötehtävä, jossa perehdyttiin erilaisiin kysymyksiin ja käytiin niitä pienryhmissä läpi. Tiiviin aikataulun vuoksi ainakin itselleni jäi sellainen kuva, että ryhmätyöt olivat osittain vähän hätäisesti tehtyjä. Olisi ollut ehkä mielekkäämpää saada perehtyä niihin rauhassa, eikä paniikinomaisesti vain koittaa raapia jotakin kasaan. Hyvin kaikki olivat tietoa löytäneet, mutta tuskin näistä ryhmätöistä jää juuri mitään päähän kovin pitkäksi aikaa, varsinkaan muista kuin omasta aiheesta. Sääli, koska asiat olivat oikeasti mielenkiintoisia!

Pääsimme myös pyörähtämään dissektiosalissa kaloja leikkelemässä. Jos kalanperkuu ei ollut entuudestaan tuttua puuhaa, niin nyt ainakin pääsi näkemään kalojen sisuksia. Uimarakon näkeminen oikeassa kalassa olikin aika valaisevaa. Muutaman matelijankin olimme saaneet leikeltäväksi. Dissektiot kertovat aina anatomiasta paljon enemmän kuin pelkät kuvat, joten tämänkin mahdollisuuden otin erittäin kiitollisena vastaan.

Harmi, jos opinnoissamme ei juuri tämän syvällisemmin pureuduta näihin eläinlajeihin, mutta toki niitä onkin määrällisesti vähemmän lemmikkeinä kuin vaikkapa koiria tai kissoja. Onneksi esittelyitä omista lemmikeistään pitäneet kurssikaverit vaikuttivat hekin niin hyvin omien lemmikkiensä lajeihin perehtyneiltä, ettei varmasti tule ongelmaa ottaa puhelinta käteen ja kysyä heiltä tarvittaessa apua. Onkin hauska huomata, miten alkaa hahmottaa hiljalleen vuosikurssistamme eri lajien "asiantuntijoita", kelle soittaa jos sormi menee suuhun esimerkiksi koirien, hevosten, lehmien tai sitten liskojen kanssa.

Just another day at the office 1

Kello pärähtää soimaan aamulla ja väsyneenä ojennan kättäni sammuttaakseni sen. Kömmin pois lämpimän peiton alta, teen pakolliset aamutoimenpiteet ja suuntaan kohti yliopistoa.

8.15
Huomaan istuvani EE-talon opiskelijaravintola Viikunassa, jonne vuosikurssimme on kokoontunut käymään läpi Vertailevan anatomian ja fysiologian ryhmätöitämme. Olemme pienryhmissä ja omassa ryhmässäni kerromme vuorotellen, mitä olemme saaneet selville annetusta aiheesta. Tällä kertaa ryhmätyöpohdinta käsitteli matelijoita ja ryhmän piti valita jokin laji, jonka hoidosta, käsittelystä, anatomiasta ja fysiologiasta otettiin selvää. Paljon mielenkiintoista ja uutta asiaa tuli selville, osittain myös hyvää kertausta aiemmilta luennoilta. Kyselemme toisiltamme mieleen juolahtaneita asioita ja keskustelemme hyvässä hengessä. Jossain välillä yksi opettajista käy kuuntelemassa jutusteluamme ja kommentoi ehkä jotakin väliin. Ryhmätöiden läpikäyntiin on varattu ihan hyvin aikaa, ja poistummekin Viikunasta melko ajoissa selostukset suoritettuamme yläkertaan Walter-luentosaliin.

Matelija-asiantuntija toi alkuviikosta näytille pienen kilpikonnan, jonka lajia en nyt valitettavasti muista.

9.15
Walterissa käy tiivis keskustelu. Vuosikurssimme on tämän puolen vuoden aikana oppinut sosiaalisen verkostoitumisen tärkeyden ja välillä luentojen aloittaminen ei käy silmänräpäyksessä puheensorinan jatkuessa ja jatkuessa... Luennoijilla on monenlaisia tapoja aloittaa luento. Toiset hiljentävät puheen tehokkaasti samantien, toiset aloittavat luennon hiljaisella äänellä ja olettavat kiinnostuneiden kuuntelevan. Valitettavasti tällöin ei aina kuule kaikkea, mutta yleensä alkuluennolla ei niitä kaikkein tärkeimpiä asioita kerrotakaan. Joillakin luennoilla palataan edellisellä kerralla esitettyihin kysymyksiin aivan luennon alussa ja tällöin myös vastaus olisi ihan mukava kuulla. Onneksi porukka hiljenee kuitenkin lopulta.

9.16
Pääsemme aloittamaan luennon, joka käsittelee lintujen anatomiaa. Käymme läpi lintujen anatomian erityispiirteitä verrattuna nisäkkäisiin, mutta vertailua hankaloittaa hieman se, ettei meillä ole vielä ollut Ruoansulatus-kurssia. Luentomateriaaleissa on paljon anatomiaa selventäviä kuvia, jotka helpottavat ymmärtämään asioita. Kaikkea ei valitettavasti pystytä dissektioissa katsomaan läpi, mutta kuvien perusteella saa ainakin jonkinlaisen käsityksen perusasioista. Huomaan jääväni pohdiskelemaan lintujen hengityksen tehokkuutta, sillä linnuilla on keuhkojen yhteydessä ilmapusseja, jotka ovat keuhkoputkien laajentumia. Lisäksi ilmapusseja voi olla myös jopa luiden sisällä, eli linnut voivat vetää ilmaa luihin hengittäessään! Miksei nisäkkäillä ole näin tehokasta hengitystä?

Luennon loppuvaiheilla opettajamme kertoo pilke silmäkulmassa näyttävänsä meille nyt videon hardcore-sorsapornosta, mikä luonnollisesti aiheuttaa hilpeyttä kuulijakunnassa. Kyseinen video on siis Youtubesta löytyvä pätkä, joka kuvaa hyvin lintujenkin anatomian ja fysiologian erilaisuutta. Muutenkin saamme välillä ihastella erilaisia videoita luentojen aiheeseen liittyen ja ne täydentävätkin hienosti kokonaisuutta ja tekevät oppimisen mielekkääksi. Normaalisti pidämme pienen tauon noin kello kymmeneltä, mutta nyt tauon paikka olikin vasta paljon myöhemmin.

Riikinkukko Korkeasaaresta

10.40
Suurin osa luentosalista valuu vessaan ja jaloittelemaan. Juttelen hetken muutaman kaverini kanssa. Hiljalleen porukka valuu takaisin Walteriin valmiina seuraavaan koitokseen.

10.50
Jatkamme seuraavan aiheen parissa eli käsittelemme lintujen fysiologiaa. Alkuun käymme läpi joitakin lintulahkoja ja -lajeja. Jälleen luentoslideissa on ilahduttavan paljon kuvia. Tuskin kukaan meistä kaikkia näitä lintulajeja muistaa pelkästään tämän luennon jälkeen, mutta ainakin jonkinlaisen käsityksen lajikirjosta saa. Kuulemme lintujen aisteista ja siitä, että lintujen näköinformaation käsittely on niin tehokasta ja nopeaa, että meille ihmisille normaali elokuva olisi niille vain tylsä diaesitys. Tämä käykin ihan järkeen, kun miettii vaikkapa petolintujen nopeita syöksyjä ilmasta maahan saaliin kimppuun. Jostain syystä luennolla on kova kiire asioiden läpikäynnissä, vaikka aikaa olisi vielä vaikka kuinka paljon jäljellä. Normaalisti luentomme loppuisi tasan kello 12.

11.45
Luento päättyy ja säntäämme ulos Walterista ja alakerran Viikunaan syömään. Jonoa kertyy hyvin nopeasti luentosalin tyhjentyessä, mutta ravintolassa avataan myös toinen linjasto ruuhkaa helpottamaan. Monesti lounastauolla joutuu jonottamaan, mutta onneksi syömiseen on varattu aikaa yleensä aina kokonainen tunti. Välillä tosin pelkästään jonossa kuluu lähes puolet tuosta ajasta. Syömisen lomassa on mukava jutella kuulumisista ja ajatuksista vuosikurssilaistemme kesken. Tällä kertaa aikaa on niin paljon, että pöytään ehtii jäädä hetkeksi istumaan vielä lautasen jo tyhjennyttyäkin. Vähitellen siirrymme takaisin yläkertaan Walteriin.

Smaug giganteus (nimetty LotRin mukaan!) eli giant girdled lizard (mikä lohikäärmelisko lie suomeksi) Korkeasaaresta

13.05
Luento alkaa hieman myöhässä, mutta tämä onkin vähän poikkeuksellinen päivä. Opettaja kertoo ensin iltapäivän aikataulusta ja sitten saamme kuulla yhden vuosikurssilaisemme esityksen parta-agamasta. Hämmästelen, miten hienosti tämä opiskelukaverini osaakaan kertoa asioista ja tietää niistä. Innostun melkein itsekin jo liskoista. Liskojen, niinkuin toki minkä tahansa muunkin eläimen hoito vaatii perehtymistä lajiin ja sen taustoihin. Erityisesti liskoilla ja muillakin vähänkin eksoottisemmilla eläimillä ongelma on se, etteivät eläinlääkärit välttämättä itsekään tiedä niistä juuri mitään. Saimme kuulla mm. eläinlääkäristä, joka määräsi liskon "masennuksen" hoitoon vitamiineja, vaikka kyseessä oli liskolle tyypillinen käyttäytymismalli. Olisin mieluusti jäänyt kuuntelemaan vielä paljon lisääkin parta-agamista, mutta päivään kuuluu tänään muitakin esityksiä.

Siirrymme pienempiin ryhmiin kuuteen eri pisteeseen, joissa osassa muutamat vuosikurssilaisemme kertovat omista eläimistään tai kokemuksistaan ja osassa perehdymme luurankomallien perusteella anatomisiin rakenteisiin. Tällä kertaa pääsemme taas kosketuksiin eläinten kanssa, sillä ryhmätöihin on tuotu kani, hamsteri, tuhatjalkainen ja deguja. Aikaa esityksiin kussakin pisteessä on varattu 15 minuuttia, mutta varsinkin monista eläimistä olisi voinut kuunnella enemmänkin asiaa. Vaikka Vertaileva anatomia ja fysiologia -kurssi on pääasiassa käsittänyt kalat, matelijat ja linnut, muistakin eläimistä on hyvä saada tietoa. Esimerkiksi jyrsijöitä ei juurikaan kuulemma käsitellä koulutuksemme aikana, joten kaikki tieto niistäkin on tervetullutta. Yksi esitys käsitteli merikilpikonnia ja niiden suojelutyötä, ja siitä kertoi eräs kyseisessä toiminnassa mukana ollut vuosikurssilaisemme.  Luurankomalleista saamme katsella käärmeen, sammakon, kalan ja kilpikonnan luurankoja ja etsiä niistä tiettyjä anatomisia rakenteita. Kun ryhmämme oli käynyt kaikkien pisteiden esitykset läpi, saimme lähteä kotiin.

15.15
Päivä on pulkassa ja suuntaan kotia kohti. Kotiin päästyäni tosin edessä on vielä seuraavan päivän ryhmätyötehtävän tekeminen. Aiheena on tällä kertaa linnut. Kukin pienryhmästämme valitsi itselleen lintulajin, jonka anatomiasta tai fysiologiasta piti perehtyä johonkin erityispiirteeseen. Löydän omasta aiheestani suhteellisen helposti tietoa, mutta aina se ei ole näin helppoa. Vaikka tällä kurssilla on ollut vain kolme ryhmätyöpohdintaa, on tiedon etsimiseen saanut kulutettua yllättävän paljonkin aikaa. Varsinkin matelijoiden kohdalla lähteiden luotettavuuden arviointi on haastavaa, kun yhdessä lähteessä sanotaan yhtä ja toisessa toista. Viimeistelen oman osuuteni ryhmätyöstä illalla seuraavan päivän läpikäyntiä varten.

Illalla ajatus ei kulje ja väsyttää. Huokaisen helpotuksesta, että huomenna on viimeinen päivä Vertailevaa anatomiaa ja fysiologiaa. Tällä tahdilla ei kovin montaa päivää jaksa, vaikka asia sinänsä onkin mielenkiintoista ja innoissani luentoja kuuntelenkin. Tietoa vain tulee niin paljon, ettei kaikkea mitenkään voi ehtiä tässä ajassa omaksumaan. Lisäksi mielessä kummittelee jatkuvasti oppimispäiväkirjojen kirjoittaminen. Tällä viikolla jos koskaan sitä toivoi, että vuorokaudessa olisi tunteja paljon enemmän kuin 24.

Vinkkejä hakukevääseen

Hihhei, vihdoinkin kauan odotettu väliviikko! Aikamoista hulabaloota nämä viime viikot ovat olleet, joten tauko todentotta tulee tarpeeseen. En aio koko väliviikkoa viettää koneella istuen, mutta suunnitelmissa oli kirjoitella ja ajastaa jokunen postaus muutamista mielessäni viime aikoina pyörineistä asioista.

Helmikuu vaihtui jo maaliskuuksi ja pääsykoelukemisessa alkaa vauhti kiihtyä. Olen itse aiempina vuosina seurannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti niin lääkikseen kuin eläinlääkikseenkin hakevien blogeja hakeakseni niistä vertaistukea. Viime keväänä tosin tein omasta mielestäni viisaan päätöksen, ja jätin Älyvuodon ja blogien pakonomaisen lukemisen vähemmälle, samaten myös päivitin omaa blogiani hyvin harvakseltaan. Älyvuoto on todella hyvä paikka hakea vertaistukea ja etsiä vastauksia ongelmallisiin tehtäviin, mutta siihenkin kannattaa suhtautua kriittisesti.

Älyvuodossa on paljon viisaita ja "viisaita" ihmisiä, joilta voi saada hyviäkin vastauksia. Itse ihastelin ja kauhistelin joidenkin älyvuotajien tiedon määrää, mutta sitten aloin pohdiskella, että samat nippelitietojakin pullollaan olevat ihmiset saattoivat hakea ties kuinka monetta kertaa lääkikseen. Olen itsekin siis useamman kerran hakenut, siitä ei ole kyse, ja ehdottomasti mielestäni pitää hakea vaikka useammankin kerran saavuttaakseen unelmansa! Kyse on siitä illuusiosta, jonka nämä kaikkitietävät ihmiset luovat pääni sisälle eli ihan täysin omasta korvienvälistäni. Kuinka paljon he osaavatkaan asioita, joista muistan itse vain etäisesti kuulleeni... Mutta miksi he eivät ole silti päässeet sisälle? Auttaako netissä asioiden ruotiminen heitä pääsemään sisään kouluun? Itseäni ei auttanut, päinvastoin.

Muiden blogien ja Älyvuodon lukeminen vain lisäsi tuskaa, kun mietti miten paljon joku olikaan käyttänyt päivässä aikaa opiskeluun. Opiskeluun käytetyllä ajalla ei ole merkitystä, vain itse oppimisella on. Onnekseni ymmärsin tämän jossain vaiheessa, ja oma opiskeluni muuttui kellon tuijottamisesta pyrkimykseen asioiden syvällisemmästä ymmärtämisestä. On ihan turha murehtia, mitä joku toinen osaa ja mitä minä itse en osaa. Kaikki eivät mitenkään voi osata kaikkia asioita täydellisesti.

Älä vertaa itseäsi muihin. Unohda kello ja keskity oppimiseen.

Kulutin hakukevääni päivät hyvin epäsäännöllisen aikataulun mukaan, tosin mitään varsinaista aikataulua ei ollut. Omana henkireikänäni toimi liikunta lukemisen lomassa ja uskonkin sen lievittäneen sopivasti lukemisen tuomaa stressiä ja ahdistusta. Oli päiviä, jolloin saatoin lukea 6 tuntia, välillä päiviä jolloin luin 3 tuntia, välillä en lukenut ollenkaan. Harvemmin tunteja kertyi yli 8, en itseasiassa muista opiskelinko yhtenäkään päivänä niin kauan. Pidin paljon taukoja ihan sen mukaan, väsyttikö vai ei. Tauot kestivät ehkä 15 - 30min, välillä vähän kauemminkin. Saatoin nukkua pienet päiväunet ja jatkaa taas lukemista "uusin silmin" ja kirkkain ajatuksin. Välillä tosin päiväunetkin venähtivät ja huomasin nukkuneeni parikin tuntia. Tämä kuitenkin toimi itselläni hienosti, koska liian väsyneenä en vain yksinkertaisesti pysty omaksumaan asioita niin, että ne oikeasti jäisivät muistiini. Kevätauringon alkaessa paistaa oli vaikea jaksaa pysytellä sisätiloissa lukemassa, mutta nautiskelin auringonpaisteesta kirjojen kanssa sohvalla maaten.

Pidä riittävästi taukoja.

Nämä eläinlääkiksen ovet voivat aueta, kun tekee tarpeeksi töitä!

Opiskelin käytännössä koko kevään ajan kotona, koska laiskuuttani en jaksanut lähteä kirjastoon. Mietin kyllä sitä monestikin ja se ehkä olisi saattanut tehostaa opiskeluani. Kotona on aika paljon virikkeitä ja ylimääräisiä kiinnostuksenkohteita, joten ajatukset saattavat välillä päästä harhailemaan. Toisaalta niitä virikkeitä voi hyödyntää tauoillaan. Kotona on helppo lähteä etsimään lisätietoa jostain aiheesta, jos kaipaa lisäselvitystä. Älyvuoto ja Solunetti olivat itselläni eniten käytössä. "Palkitsin" itseni silloin tällöin blogeja lukemalla ja niistä saikin aina välillä lisämotivaatiota.

En siis käynyt valmennuskurssia, mutta varmasti siitä voi hyötyäkin olla. Riippuu varmasti hyvin paljon ihmisestä. Toiset omaksuvat tietoa paremmin itse, toiset tarvitsevat ulkopuolista apua. Pystyin hyvin lukemaan ja etsimään lisätietoa sekä ratkomaan tehtäviä itsenäisesti. Valmennuskursseilta saatava vertaistuki ja palaute oppimisesta voi olla hyödyllistä, mutta ei missään nimessä välttämätöntä. Itselläni oli aika vanhat Valmennuskeskuksen materiaalit käytössä. En edes muista miltä vuodelta ne olivat, mutta ihan hyödyllisiäkin tehtäviä niissä oli. Väitänkin, että vähän vanhemmillakin materiaaleilla selviää oikein hyvin. Fysiikan ja kemian peruslait ja -laskut eivät vanhene, joten ihan hyvin voi säästää muutaman roposen ja tyytyä vanhempiin materiaaleihin.

Etsi itsellesi sopiva lukupaikka.

Monissa hakijoiden blogeissa tehdään välillä turhankin suuri numero käytettävistä kirjoista. Lukion oppimäärä pitäisi kuitenkin selvitä hyvin kirjasarjasta riippumatta, joten en lähtisi panikoimaan tämän takia. Jälleen kerran, omat kirjani eivät todennäköisesti olleet kaikista uusinta painosta. Eivätkä välttämättä parhaat mahdolliset sarjatkaan, mutta kirjojen lisäksi tietoa löytyy nykyisin niin helposti netin kautta, että kannattaa miettiä tarkkaan mitä kaikkea itselleen hankkii. Käytin lisäksi joitakin muita tiedonlähteitä. Galenos löytyy kirjahyllystä, mutta lisäksi hyödynsin Tiedon Maailma -kirjasarjaa. Erityisesti sarjan kirjat Elämän kehitys, Monipuoliset aivot, Fysiikan maailma, Lääketieteen kehitys ja Ihmeellinen ihminen toivat paljon uutta mielenkiintoista lisätietoa ja motivaatiota lukemiseeni. Yleensä joku näistä kirjoista olikin sänkyni vieressä ja luin muutaman sivun ennen nukkumaanmenoa.

Etsi lisätietoa epäselvistä asioista, mutta älä takerru pikkuasioihin.

Tiedon Maailma -kirjasarja

Kuten jo viime syksynä sanoin, en ollut koko hakukevääni ajan nenä kiinni kirjassa, vaan näin kavereitani ja tein myös muutaman pienen reissunkin irtiottona lukemiseen. Varmasti jollakin toimii tiukka kuri, aikataulut sekä linnoittautuminen neljän seinän sisälle, mutta kaikille se ei sovi. Eikä pidäkään sopia. Oma pääni tarvitsi paljon muutakin kuin biologiaa, fysiikkaa ja kemiaa. En kuitenkaan täysin siis lusmuillut, vaan ahkerat lukemiset palkittiin ansaitulla hauskanpidolla. Liian ankara ei saa olla itselleen, vaan jokainen eläinlääkikseen hakeva varmasti muistaa sen, että niin mieli kuin kroppakin tarvitsee lepoa!

Anna itsellesi armoa ja luo itsellesi sopiva opiskelumenetelmä.

Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Kannattaa tiedostaa oman opiskelunsa vahvuudet ja heikkoudet ja suunnitella hakukeväänsä sen mukaisesti. Opiskelutapoja on varmasti yhtä monta kuin on hakijoitakin. Eläinlääkikseen päässeiden blogienkaan perusteella ei ole olemassa vain yhtä oikeaa menetelmää.