Klinikkavuosi: OSCE

OSCE eli objective structured clinical examination eli suomeksi käytännön taitojen tentti on klinikkavuoden lopussa suoritettava este, joka täytyy ylittää väliaikaisten praktiikkaoikeuksien saamiseksi. Muita vaadittavia asioita väliaikaisiin praktiikkaoikeuksiin ovat klinikkavuoden aikaisten opintojen suorittaminen, pakollisiin harjoituksiin, demoihin ja praktiikkapäiviin osallistuminen, vihreän kirjan täyttäminen vaadituilta osin, musta vihko 40:lla potilastapauksella varustettuna, teurastamo-/AVI- sekä kunnaneläinlääkäriharjoittelun suorittaminen. OSCEja on nyt pidetty ilmeisesti vajaat kymmenen vuotta eläinlääkiksessä ja esimerkiksi Tartossa vastaavaa koetta ei ole.

Viikin OSCE ja Saaren OSCE pidettiin erikseen eli Viikissä suoritettiin pieneläinten ja hevosten osuus, Saarella tuotantoeläimet ja lisääntymistiede. Saaren ja Viikin OSCE olivat hieman erilaisia pisteytyksiltään ja läpipääsyvaatimuksiltaan. Saaren OSCEssa oli kymmenen rastia ja läpäistäkseen tentin pisteitä tuli saada kasaan vähintään 70/100. Jos pistesaalis jää tämän alle, tuli koko Saaren OSCE kaikkine tehtävineen suorittaa uudestaan. Viikin OSCEssa oli 7 rastia ja jokaisesta rastista tuli saada vähintään 60 % pisteistä (yleensä max 15p). Mikäli jostain rastista ei saanut vaadittua pistemäärää, riitti tämän yksittäisen (tai muutamankin) rastin uusiminen eikä kaikkia rasteja tarvinnut suorittaa uudestaan. Jos ei kuitenkaan päässyt neljästä tai useammasta rastista läpi, oli ohjeen mukaan seuraava uusimismahdollisuus vasta vuoden päästä. Lisäksi potilaan hengen vaarantaminen aiheutti suorituksen hylkäämisen. Ainakin yksittäisiä rasteja osa joutui meidän vuosikurssiltamme uusimaan, mutta suurin osa porukasta pääsi kyllä ensimmäisellä yrittämälläkin koko tentin läpi.

OSCEen osallistujat oli Saaren osalta jaettu neljälle ja Viikissä kolmelle eri päivälle. Saaren OSCE oli ainakin useimmilla meistä viimeisellä Saaren jaksolla. Viikin OSCEa varten piti varmistaa, että ainakin sisätautiosaston ja diagnostisen kuvantamisen viikot oli suoritettu ennen tenttipäivää, mutta näissäkin oli kaikenlaisia säätöjä ollut ainakin vaihdossa olleiden opiskelijoiden suhteen. Ensimmäiset OSCEt olivat jo maaliskuussa ja viimeiset toukokuussa, joten pitkin kevättä on saanut/joutunut seurata muiden tenttistressin kehittymistä. Aiemmilta vuosikursseilta kerrottiin vinkkejä OSCEja varten ja toisaalta ensimmäiset tentin suorittaneetkin jakoivat kokemuksiaan niille, joilla OSCEt vasta olivat edessä. Osa on kokenut OSCEt jopa hauskana tai kivana kokemuksena, osa pelottavana tai stressaavana. Aika erilaisia kokemuksia ihmisillä on ollut, mutta toisaalta ihmiset ylipäänsä ovat kovin erilaisia. Kaikki eivät koe asioita samalla tavalla ja toinen osaa jonkun asian paremmin kuin toisen eivätkä siten kaikki tehtävät tunnu kaikista aina yhtä helpoilta ja itsestäänselviltä. Hevosorientoitunut ihminen on saattanut jännittää erityisesti pieneläinrasteja ja pieneläinihminen puolestaan tuotantoeläintenttiä. Siksi on vähän hankala sanoa, onko joku tehtävä tai rasti oikeasti ollut erityisen vaikea (ehkä jos moni on joutunut sen uusimaan, niin kyllä) vai onko kyse jostain muusta. Aika monella on ollut silti hymy huulillaan OSCEn tehtävät suoritettuaan, vaikka omasta läpipääsystä ei olekaan vielä varmuutta ollut.

Muistan itse nelosen keväällä alkaneeni jännittää vähän jo etukäteen OSCEja nähtyäni silloisia vitosia OSCE-päivinä ja kuunnellessani heidän kokemuksiaan tentistä. Oman klinikkavuoden aikana OSCEista kyllä puhuttiin jo heti klinikkavuosi-infossa, mutta sen jälkeen OSCEt taas unohtuivat melkein kokonaan. Kunnes jossain vaiheessa loppuvuodesta sähköpostiin kilahti piiiiiiitkä infoviesti, joka piti lukea huolella loppuun saakka. Oli ilmeisen mahdoton tehtävä, sillä varmaan ainakin puolet vuosikurssistamme unohti varmistaa oman OSCE-ilmoittautumisensa määräaikaan mennessä, mutta se ei onneksi haitannut. Vähitellen kevään edetessä OSCE:sta alettiin puhua enemmän ja enemmän kurssikavereiden kesken ja eläinlääkäreiltä varmisteltiin monesti "OSCE-tärppien" tutkimuksia ja hoitoja. Silti jollain tapaa OSCEt tulivat yllättävän nopeasti vastaan.

Koko ajan meille on sanottu, ettei OSCEja kannata pelätä eikä ole syytä panikoida, opimme nämä asiat kyllä hyvin tässä klinikkavuoden aikana. Aika hyvin tämä pitääkin kyllä paikkansa, mutta eivät ne opit itsestään sinne muistin syövereihin tallennu. Ellei ole jollain todella hyvällä ja erehtymättömällä muistilla varustettu ihminen, sanoisin että opiskella ja kerrata täytyy aiheesta ja omasta osaamistasosta aika paljonkin ainakin jossain vaiheessa. Ainakin itselläni asioiden linkittäminen omiin potilastapauksiin auttaa muistamaan paljon paremmin jonkun sairauden diagnostiikan ja hoidon, ja valitettavasti ihan kaikenlaisia potilastapauksia ei klinikkavuoden aikana välttämättä ehdi tulla kaikille meille vastaan. Ja sitä mukaa kun oppii uusia asioita, vanhat vain yksinkertaisesti putoilevat mielestä pois.

Itse OSCEt noudattivat niin Saarella kuin Viikissäkin aika samanlaista kaavaa, eli kutakin tehtävää oli aikaa tehdä 8-10 minuuttia ja joku torvi tai kello soi, kun tämä aika oli täynnä ja piti vaihtaa seuraavalle rastille. Kullakin rastilla oli paperilla kerrottu mitä pitää tehdä, mahdollisesti potilaan anamneesiakin. Paperilla saattoi lukea myös kysymyksiä ja joihinkin jopa vastausvaihtoehtoja. Useimmilla rasteilla oli mukana jonkinlaista rekvisiittaa, mitä kannatti tietysti hyödyntää blackoutin iskiessä. Saarella saattoi myös jonkun rasteista joutua suorittamaan kirjallisesti, muuten kaikilla rasteilla oli joku eläinlääkäri arvioimassa tehtävän suoritusta. Arvioijalta sai monesti myös vähän johdattelua tai apua, jos tehtävä ei oikein lähtenyt etenemään tai ei muistanut jotain asiaa sanoa. Toiset eläinlääkäreistä kysyivät hyvinkin johdattelevia kysymyksiä ja osa puolestaan sitten ei niin kovasti puuttunut tehtävän toteuttamiseen.

Saaren OSCEssa taisi joka ryhmällä olla rasteina munasarjadiagnostiikkaa, synnytysapua, sikatehtäviä, lammastehtävä, nautatehtäviä, hevosten lisääntymiseen liittyvä tehtävä ja th-tehtävä joko sikoihin tai nautoihin liittyen. Myös mehurastille saattoi päästä lievittämään hetkeksi tenttistressiään värityskirjan ja mehun pariin. Tehtävissä vaadittiin aika perustason diagnostiikan ja hoitojen hallitsemista, mutta joidenkin ryhmien OSCE-tehtävät eivät kyllä ihan perinteisiä first-day-skillsejä tuntuneet olevan ja vaatimustaso tuntui ryhmien välillä vaihtelevan jonkin verran. Saaren OSCEn tehtävät käytiin lopuksi iltapäivällä yhteisesti läpi kaikille opiskelijoille pakollisessa palautetilaisuudessa, mikä oli oppimisen kannalta ihan hyvä asia.

Viikin OSCEn rastit olivat vuorovaikutustaidot, pieneläinten sisätaudit, pieneläinten pehmytosakirurgia, pieneläinten ortopedia, hevosten sisätaudit, hevosten kirurgia sekä diagnostinen kuvantaminen. Näissäkin kysyttiin aika tavanomaisia asioita, joissa maalaisjärjen ja loogisen ajattelun kautta pystyi päättelemään jo paljon. Vaatimustasossa eri ryhmien välillä tuntui olevan vähän hajontaa ja arvostelijalla saattoi olla aika merkittäväkin vaikutus tehtävän sujumiseen ja pisteytykseen. Yksityiskohtiin menemättä jotkut rastit ovat aiheuttaneet jälkikäteen isompaakin keskustelua, joten kyllä meidän ihan oikeasti aika paljon ja tarkkaan pitää asioita osata ennen kuin meidät työelämään halutaan päästää. Viikin OSCEssa sai palautetta kullakin rastilla heti tehtävään vastattuaan, mutta aika monelle taisi jäädä palautteista asioita epäselväksi. Siksi mielestäni opiskelijan näkökulmasta Saaren tapainen yhteinen palautetilaisuus on paljon mukavampi ja opettavaisempi. Toisaalta Viikin OSCEn jälkeen pääsi sitten aika nopeasti kotiin eikä tarvinnut jäädä enää tekemään mitään normaalia klinikkapäivää loppuun. Näitä lyhyempiä päiviä ei ole tämän vuoden aikana ollut todellakaan liikaa. Alustavat tulokset Viikin OSCEsta sai jo samana päivänä ja lopullinen pistesaalis saattoi vielä hieman tarkentua muutaman päivän sisällä.

Omalta osaltani OSCE meni oikein hyvin, vaikken täydellisesti kaikista rasteista suoriutunutkaan. Olin itseasiassa varustautunut vähän jo siihen, että joutuisin jonkun rastin uusimaankin, mutta onnekseni näin ei käynytkään. Ei se varmasti maailmanloppu olisi ollut, mutta turhaa lisästressiä siitäkin olisi aiheutunut. Oli oikeastaan ihan kiva huomata tentin aikana, että vaikkei heti ihan täysin osannutkaan aina sanoa mikä potilaassa on vialla, osasi jo tietyn kaavan mukaan tutkia asioita ja edetä tapauksessa loogisesti eteenpäin. Jännittävää tilanteessa oli erityisesti se, ettei saanut klinikkavuoden aikana totuttuun tapaan eläinlääkäriltä välttämättä minkäänlaista reaktiota kertomaansa diagnoosiin tai hoitoon, vaan oli yksin päätöstensä kanssa. Aivan kuten sitten kesälläkin tulemme olemaan. Tuli vähän eläinlääkärimäinen fiilis jo siitäkin.

Joistakin asioista on vähän edelleen epävarmempi olo oman osaamisen suhteen kuin toisista, mutta kuten joku asiasta mainitsikin, on oikeassa työelämässä sitten onneksi lähes aina mahdollisuus tarkistaa asioita muistiinpanoista tai kirjoista. Kaikkea ei vain mitenkään voi kaikista eläinlajeista osata heti ulkoa ja toivottavasti sen moni tulevana kesänä vastaani tuleva eläimen omistajakin ymmärtää. Ainakin itse mieluummin tarkistan asioita niin kauan kuin ne tuntuvat epäselviltä sen sijaan että vain esimerkiksi lääkitsisin tai suorittaisin toimenpiteitä "sokkona" tietämättä oikeasti mitä teen.

Klinikkavuosi: Pieneläinsisätautien erikoisklinikat

Pieneläinsairaalan sisätautiosaston opetukseen kuuluu klinikkavuoden aikana yksi viikko erikoisklinikoilla. Erikoisklinikat tarkoittavat käytännössä eksoottisia eläimiä, kardiologiaa ja dermatologiaa, joista eksoottisia eläimiä hoidetaan yksi päivä ja kahteen muuhun on varattu viikosta pari päivää kumpaankin. Kovin paljon ei siis eksoottisista eläimistä ehdi kertyä kokemusta, ellei ota lisää erikoisklinikoita valinnaisjaksoihinsa tai ellei päivystyksessä tai polilla tule vastaan eksoja.

Eksoottisten eläinten päivä on ohjelmassa heti maanantaina ja vastaan voi tulla melkein mitä vain, esimerkiksi kaneja, hamstereita, liskoja, kanoja ja vähän pienempiä lemmikkilintuja, marsuja tai vaikkapa siilejä. Omaan eksopäivääni kuului melko monipuolinen lajikirjo, mutta potilaiden kohdalla jouduin tyytymään enimmäkseen sivustaseuraajan tai kiinnipitäjän rooliin sairaalan ekso-eläinlääkärin hoitaessa suurimman osan toimenpiteistä itse (osa toki oli vain kontrollikäyntejä, joissa ei paljon tehtävää ollutkaan). Sain silti päivästä irti tärkeää oppia omistajien haastattelusta ja neuvomisesta, eläinten käsittelystä ja tietyistä toimenpiteistäkin. Kaneja on onneksi tullut vastaan päivystyksissä, joten niiden hoitaminen varsinkin suolisto-ongelmien ja syömättömyyden osalta on tullut tutuksi. Kanit eivät toki eksoottisimmasta päästä ole, mutta silti ne eksoiksi luetaan. Koska eksojen lajikirjo on suuri, kaikista lajeista on aika hankala osata kaikkea. Tietyt perusteet esimerkiksi tyypillisimpien lajien elinolosuhteista on kuitenkin ihan hyvä jokaisen hallita, jotta osaa sitten neuvoa omistajia edes alustavasti. Onneksi meillä Suomessakin alkaa olla erinomaisia asiantuntijaeläinlääkäreitä tälläkin osa-alueella ja tarvittaessa heiltä voi yrittää kysellä apua tai ohjata potilaita eteenpäin.

Kardiologian parin päivän aikana ehtii kertautua aika hyvin oleellisimmat asiat sydänsairauksiin liittyen. Omien kardiologian päivieni aikana ehdin nähdä hyvinkin erilaisia potilaita ja eriasteisia sydänsairauksia. Jos ei vielä ollut ehtinyt kuulla kovin montaa sivuääntä nelosen päivystyksissä tai klinikkavuoden aikana muilla osastoilla, kardiologiassa niitä kuuli hyvinkin monta ja oppi aika hyvin arvioimaan sivuäänen voimakkuuttakin. Osasta potilaista otettiin thorax-röntgenkuvia ja sen perusteella arvioitiin sydäntä ja keuhkoja. Osalle potilaista tehtiin sydämen ultraäänitutkimus, joka oli todella mielenkiintoista seurattavaa ja avasi sydänultraa paljon paremmin kuin nelosen luennot asiasta. Sydänultraa emme opiskelijoina päässeet toki itse tekemään, se vaatii oman koulutuksensa ihan ymmärrettävästikin, sillä sydämen eri osia ja niiden supistumista pitää seurata aika monesta eri kohdasta ja kulmasta. Sydämen eri osien sykkimisen näkeminen ultraäänilaitteen näytöllä on jo itsessään aika vaikuttavaa viallisen sydänläpän sulkeutumisen tuijottelusta puhumattakaan.

Sydänlääkkeiden lunttilista Pharmaca Fennica Veterinariasta.

Kardiologiassa piti tehdä myös erilaisia tehtäviä niin EKG-käyrän kuin röntgenkuvienkin tulkintaan liittyen ja niiden avulla kerrattiin hyvin sydänsairauksien hoitoa lääkityksineen. Keuhkokuvioitusten  tulkinta on tunnetusti harmaita hiuksia aiheuttava aihe kandien keskuudessa, mutta kardiologiassa niihinkin sai jälleen vähän tolkkua. Eläinlääkärin kanssa ja itsenäisesti läpikäytyjen potilastapausten myötä erilaiset tutkimukset ja hoitovaihtoehdot palautuivat hyvin mieleen. Hankalinta lienee vielä tässä vaiheessa uraa muistaa eri lääkevalmisteiden nimien perusteella vaikuttavat aineet ulkoa, mutta onneksi ne voi aina tarkistaa Pharmacasta. Itse lääkitykset eri vaiheissa sydänsairautta on tavallaan aika helppo muistaa (4 vaikuttavaa ainetta) ja ne noudattavat aika yksinkertaisia kaavioita, jotka käytiin huolellisesti jo nelosen luennoilla läpi. Tärkein oppi kardiologiassa itselleni oli ehkä se, että osaa kysyä omistajalta juuri oikeat kysymykset, jotta pystyy kartoittamaan tarkemmin mahdollisen sydänsairauden oirekuvaa ja etenemistä. Toisaalta tärkeää on myös saada omistaja sitoutumaan ja seuraamaan itse eläimen oireita (esimerkiksi hengitystiheyttä levossa). Lääkittävien eläinten kohdalla oli tärkeää, että omistaja ymmärtää itse kunkin lääkkeen tarkoituksen.

Huhujen mukaan dermatologiassa pari päivää ulkoloisia mikroskoopista tuijotettuaan saattaa huomata itsekin kutisevansa joka paikasta. Ihan pelkkää mikroskopointia dermis ei kuitenkaan onneksi sisältänyt. Aika paljon oli luvassa erilaisia kontrollikäyntejä, joissa ilokseni havaitsin monen eläimen saaneen pitkäaikaiseen kutinaansa tai muuhun iho-oireiluunsa oikean hoidon avulla helpotusta. Korvapotilaat ovat yksi tyypillisimmistä dermiksen potilaista, niitäkin pääsin jokusen parin päivän aikana näkemään. Potilaat ja omistajat olivat dermiksellä erityisen ihania, eläinlääkäristä ja hoitajasta puhumattakaan. Voin hyvin kuvitella omistajien helpotuksen ja kiitollisuuden, kun oireilu on vihdoin saatu hallintaan.

Korvapunkki ja syyhypunkki, ulkoloisten kauhukaksikko!

Dermatologiassakin oli tarkoitus tehdä joitakin potilastapauksiin liittyviä tehtäviä, jotka ainakin osittain olivat samoja kuin nelosen dermiksen seminaarissa. Dermatologiaan liittyen pieneläinsisätautien opetukseen (sisätauteihin luetaan yleispoli, sisätautien osasto ja erikoisklinikat) kuuluu kaksi muutaman tunnin mittaista iltapäivädiskussiota, joista toisessa käsiteltiin kutinaa, korvatulehduksia sekä mikrobilääkkeiden käyttöä. Diskussiota varten oli ohjeistettu kertaamaan nämä asiat luentomuistiinpanoista ja kirjasta, mutta aika keskustellen näitä asioita käytiin yhdessä läpi. Tämä diskussio oli oikein hyödyllinen kertaus näistä aiheista, vaikkakaan itselleni kyseisiä potilaita ei vielä ennen diskussiota ollut juurikaan ehtinyt tulla vastaan. Jatkossa varmasti tulee, sillä kuten nelosella meille mainittiin, noin joka viides eläinlääkärille tuleva potilas on ihopotilas.

Ulkoloisten osalta dermiksessä oli kyllä hyödyllistä, kun itseltä löytyy parasitologian kurssia varten ostamani Elinympäristönä koira - koiran loiset ja loissairaudet -kirja. Siitä tulee varmaan vielä kesälläkin tarkisteltua tarvittaessa loisasioita, kun osa asioista on tuon kurssin jälkeen ehtinyt vähän painua unholaan. Ja nythän nuo punkit alkavat taas olla kuuma puheenaihe, kun kesä alkaa tehdä tuloaan. Meille on eri lääkefirmojen kandi-illoissa jo tässä kevään mittaan mainostettu eri valmisteita, kullakin yrityksellä toki omien sanojensa mukaan markkinoiden parhaimmat valmisteet. 😉

Klinikkavuosi: Pieneläinsairaalan yleispoliklinikka

Pieneläinsairaalan yleispoliklinikalla eli polilla vietetään klinikkavuoden aikana kaksi viikon mittaista jaksoa, jotka on sijoiteltu eri rotaatioihin. Välissä voi siis hyvinkin olla useampikin kuukausi, helposti puoli vuottakin. Polilla ollaan pääsääntöisesti klinikkavuoden pienryhmissä, eli noin 3-4 henkeä kerrallaan. Opiskelijat jakautuvat päivittäin polin ajanvarauspotilaisiin, tehohoitoyksikköön sekä päivystyspotilaisiin ja jokaisella viikolla on huolehdittava siitä, että on kaikkiin näihin vähintään kerran osallistunut. Jako kannattaa sopia jo edellisenä päivänä, jotta ajanvarauspotilaista vastaavat kandit voivat jakaa keskenään tulevan päivän potilaat ja perehtyä mahdollisesti etukäteen niiden taustaan ja hoitoon.

Polipäivät alkavat aina klo 8.00, jolloin myös yöpäivystäjien vuoro loppuu. Jos yön aikana on jäänyt päivystyspotilaita sisään polille, yöpäivystäjät (tai joskus eläinlääkäri) briiffaavat päivävuoroon jäävän kandin ajantasalle potilaista ennen kotiinlähtöään. Päivä loppuu klo 16, jolloin sama briiffaus toimii toisin päin: yöksi päivystämään tuleville kandeille kerrotaan polille sisään jääneistä potilaista. Toisaalta jos ajanvarauspotilaista joku on kesken, myös niiden tilanteesta kerrotaan päivystäville kandeille, jos ei itse pysty/halua jäädä klo 16 jälkeen potilasta hoitamaan loppuun. Tämän suhteen kannattaa olla välillä itsekäs, sillä vaikka ajattelee hoitavansa jonkun potilaan loppuun, kun "ei tässä niin kauan kuitenkaan mene", huomaakin, että kello on yhtäkkiä 18, potilas on vieläkin kesken, nälkä alkaa kurnia mahassa ja kotiinkin olisi kiva päästä ennen seuraavana aamuna alusta alkavaa rumbaa.

Ajanvarauspotilaat ovat polilla käytännössä melkein mitä vaan perustoimenpiteitä vaativia potilaita ja välillä vähän muutakin. Rokotukset, passiasiat, pienet kontrollikäynnit (esim. virtsa- tai verinäytteet), pienet haavat, akuutit korvaoireilut ja eutanasiat ovat aika peruspotilaita. Monesti yleispolille on sisätautiosaston kiireisyyden vuoksi varattu aika myös vaativammillekin ja enemmän aikaa vaativille potilaille, mikä tietysti vähän valitettavasti usein sotkee koko päivän aikataulun, koska potilas kuitenkin halutaan tutkia ja hoitaa kunnolla. Kandit ottavat itse potilaita sisään ja tutkivat niitä, keskustelevat tutkimus- ja hoitosuunnitelmasta ajanvarauspotilaista vastaavan eläinlääkärin kanssa, ottavat näytteitä ja tekevät tutkimuksia tarvittaessa yhdessä eläinlääkärin kanssa, mahdollisuuksien mukaan antavat itse hoidon ja pyrkivät kirjoittamaan ainakin osan potilaan papereista valmiiksi. Välillä joutuu odottelemaan potilaansa asian etenemistä, jos samalla eläinlääkärillä on parikin kandia ja pari potilasta samanaikaisesti, mutta ne ajat voi tehokkaasti hyödyntää papereiden tai vaikka mustan vihkon parissa.

Päivystyspotilaat otetaan päivänkin aikana vastaan kiireellisyysjärjestyksessä ilman ajanvarausta. Ihan niinkuin yöpäivystyksissäkin, myös päivällä vastaan voi tulla aivan mitä vaan: akuutteja ripuleita ja oksenteluja, traumoja, pyometroja, torsioita, myrkytyksiä, neurologisia kohtauksia ja vaikka mitä muuta. Ne hoidetaan samalla periaatteella kuin muutkin potilaat, eli kandi toimii yhteistyössä päivystävän eläinlääkärin kanssa. Osa päivystyspotilaista saattaa jäädä polille tai teholle sisään, mikäli kyse on yhtään vakavammasta tapauksesta ja ne kotiutetaan sitten kun potilaan vointi sen sallii.

Tehohoitoyksikössä kandi seuraa tehon eläinlääkäriä ja toimii tämän ohjeiden mukaisesti tehohoitopotilaiden kanssa. Tehoyksikkö on toisella puolella rakennusta kuin yleispoli, joten teholla ei juuri ehdi tai pysty seuraamaan muita kuin tehon potilaita (paitsi ehkä jos on hiljaisempaa). Teholla on tarkoitus käydä läpi eläinlääkärin kanssa vähintään nestehoidon perusteet, mutta tottakai monien sairauksien hoito tulee potilaita hoitaessa kerrattua. Lääkityksiä, veri- ja virtsanäytteiden ottoa, potilaiden ulkoilutuksia ja tutkimustoimenpiteisiin kuljettelua tulee ainakin teholla paljon vastaan. Teholla voi nähdä monenlaisia potilaita, esimerkiksi haastavasta leikkauksesta toipuvia tai todella heikossa kunnossa olevia potilaita ja parasta on tietenkin nähdä näiden potilaiden voinnin vähitellen kohentuvan. Tehovuoron aikana pitäisi seurata tarkemmin yhden tai kahden potilaan hoitoa, mistä tietysti oppii yleensä kaikista eniten. Kiireestä ja ruuhkasta riippuen olen ainakin itse tehnyt sitä mitä on pyydetty tekemään ja missä kandista on ollut eniten hyötyä.

Yleispolin jaksot ovat sitä eläinlääkärin työn "peruskauraa" eli näitä samoja potilaita tulee jatkossakin päivittäin meille vastaan. Vähitellen tietyt toimenpiteet ja vastaanottokäynnin normaali kaava alkavat sujua jonkinlaisella rutiinilla. Polilla tosiaan on kannattanut alusta saakka kirjata mustaan vihkoon niitä vaadittua 40 potilastapausta, joista aiemmin mainitsinkin. Välillä polipäivät ovat niin kiireisiä, ettei omistakaan potilaista ehdi muodostaa päässään kunnollista kokonaiskuvaa, mutta oleellisimpien asioiden kirjaaminen vihkoon auttaa ainakin itseäni tässä.

Klinikkavuosi: Hevossairaala, osa 1

Varoitus: postaus sisältää kuvan kuoritusta kaviosta.

Saaren jälkeen rotaatiot jatkuvat yleensä Hevossairaalan eli HES:n viikoilla. HES:in toimintaan on päässyt tutustumaan eläinlääkiksen aikana jo heti ykkösvuoden varsasitterikurssilla ja nelosen päivystysvuoroilla, mutta klinikkavuoden pariviikkoisten aikana saa vielä paremman käsityksen Hevossairaalan arjesta. HES:illä vietetään kolme rotaatiota eli yhteensä siis 6 viikkoa, ja tuossa ajassa tulisi sisäistää kaikki oleellinen hevosten hoidosta. Yliopistollisessa Hevossairaalassa tehdään paljon kaikenlaista hienoa tutkimusta, diagnostiikkaa ja hoitoja, johon ei monesti kuitenkaan kunnallisissa olosuhteissa ole mahdollisuutta. Siksi varsinkin ensimmäisten rotaatioiden aikana oli ehkä hieman hankala sisäistää, mitkä olivat niitä todellisia kuntaa varten tarvittavia first-day-skillsejä. Vähitellen ne tärkeimmät asiat ovat tulleet selkeämmiksi vähintään teoreettisella tasolla.

HES:in aamut alkavat kello 8, jolloin opiskelijoiden vastuulla on ottaa statukset kaikista Hevossairaalan hevosista, myös opetushevosista (jos ne paikalla ovat). Statusten otto on siis yleistutkimus, jossa hevonen tutkitaan turvasta kavioihin ja löydökset kirjataan niin karsinan edessä oleviin lappuihin kuin potilasohjelmaankin. 8.30 alkaa kierto, jossa käydään sairaalassa sisällä olevia potilaita läpi eläinlääkärin kanssa. Tätä ennen on pitänyt perehtyä sen potilaan tietoihin, jota esittelee kierrolla muille. Potilaasta pitää osata kertoa sen ikä, rotu, mahdollinen käyttötarkoitus, syy sairaalaan tulolle, tehdyt tutkimukset ja niissä löytyneet poikkeavuudet, diffit ja/tai diagnoosi, potilaan saama hoito sekä päivän suunnitelma tutkimusten ja/tai hoidon osalta. Monesti kierroilla käydään läpi keskustellen ja kysellen myös tutkimuksiin tai hoitoihin liittyviä perusjuttuja, kuten esimerkiksi normaaleja veri- tai vatsaontelonestenäytteen arvoja tai antibioottivalintoja. Tiistaisin kiertoa ei ole, vaan tällöin on Journal Club tai osastopalaveri. Perjantaisin kierto alkaa jo 8.15 ja kierrolla on mukana koko eläinlääkäriporukka kuuntelemassa. Usein kierto käydään englanniksi, mutta kielestä ei kannata ottaa stressiä, sillä esimerkiksi Luis ymmärtää ja jopa puhuukin suomea hyvin ja muilta voi tarvittaessa kysyä käännösapua.

Kierron jälkeen aletaan vaihtelevalla aikataululla käydä läpi sairaalassa sisällä olevia potilaita ja samaan aikaan myös sairaalaan ajanvarauksella tulevia hevosia. Puolet porukasta on aina viikon ortopedian/kirurgian parissa ja puolet sisätaudeilla ja jokaisen tulee itse huolehtia siitä, että on kolme viikkoa kummallakin puolella. Omalla vastuulla on myös huolehtia siitä, että näkee mahdollisimman laajan skaalan erilaisia potilaita eli siis ontumia, ähkyjä, haavoja, hampaita, silmiä... Ähkyjä jokaiselle on varmasti tullut jo useampi vastaan, joten hevosten kanyloinnit, letkutukset ja rektalisoinnit alkavat vähitellen sujua. Ontumatutkimuksiakin tehdään päivittäin, mutta "hauskuutta" hommaan tuo se, ettei lievempien ontumien tunnistaminen ole todellakaan helppoa. Kandit saattavat pönöttää rivissä seuraten hevosen juoksuttamista suoralla ja ympyrällä, yrittävät seurata milloin pää tai lantio nousee, milloin askel laahaa tai milloin on edes joku pieni merkki ontumasta nähtävissä. Ja juuri kun luulee tunnistaneensa ontuvan jalan, eläinlääkäri vieressä toteaa hevosen ontuvan aivan jotain muuta jalkaa.

Ajanvarauspotilaat pyritään yleensä jakamaan edellisenä iltapäivänä niin, että jokaiselle potilaalle on noin "omaa" 1-2 kandia. Samoin myös sairaalassa sisällä olevat potilaat jaetaan kandien kesken pääsääntöisesti niin, että sisätautien kandit hoitavat sisätautipotilaita ja kirurgian kandit kirurgian potilaita. Jos sairaala pursuilee ähkyhevosia eikä kirurgisia potilaita ole yhtään tiedossa, on ihan toivottavaa, että kirurgialla olevat kandit osallistuvat myös ähkypotilaiden hoitoon ja toisin päin. Jako ei siis ole ihan mustavalkoinen, joustavuutta on hyvä löytyä. Eläinlääkäreitä on sekä sisätaudeilla että kirurgiassa yleensä useampia, joten potilaita tutkitaan monesti samanaikaisesti. Jos ei omalle potilaalle tehdä mitään samaan aikaan, usein muutkin kuin hevosen oma kandi seuraavat potilaiden tutkimuksia ja hoitoa vierestä. Välillä tosin kannattaa hyödyntää omien potilaiden välinen aika ihan vaikka asioiden kertaamiseenkin tai potilasselostusten tekemiseen, kunhan huolehtii, ettei missaa omaa potilastaan. Se onkin sitten aikamoinen taitolaji välillä yrittää pysyä kärryillä siitä, milloin eläinlääkäri tulee hoitamaan sitä omaa potilasta, mutta kysymällä eläinlääkäreiltä suoraan yleensä pääsee asioista selvyyteen tai sitten klinikkaryhmän whatsapp pääsee puuttuvaa eläinlääkäriä/kandia/potilasta etsiessä laulamaan.

HES:illäkin pääsee näkemään paljon kaikkea mielenkiintoista ja opettavaista, mutta valitettavasti kaikille ei silti ehdi tulla samanlaista rutiinia kaikista asioista. Omien potilaiden hoitoon osallistuminen on päivystyspotilaiden ohella paras keino päästä tekemään asioita käytännössä, joten siksikään sitä omaa potilasta ei kannata missata. Päivystysvuoroja kun ei vitosella niin kovin montaa ole, voivat ähkyhevosten letkutuksetkin jäädä huonolla tuurilla aika vähiin. Vaikkei itse pääsisikään ihan kaikkea tekemään, kannattaa silti muidenkin potilaita seurata. Näkemälläkin oppii vaikka mitä. Välillä saattaa tulla vähän epätoivoinenkin olo vihreän kirjan suoritusmerkintöjen hankkimisen ja tietysti sen tärkeimmän eli oman oppimisen kannalta, ihan hyvin HES:illäkin merkintöjä saa kasaan. Ja aina kannattaa muistaa myös Saari, josta saattaa saada kerättyä hevosmerkintöjä vihreään kirjaan. Ihan kaikkia merkintöjä ei onneksi tarvitse kerätä HES:in osalta, mutta toki vähintään kaikki vihreän kirjan merkinnöistä pitäisi ainakin jollain tasolla osata, ne ovat kuitenkin niin perustason toimenpiteitä.

Ruokailuista pitää muistaa huolehtia itse päivän aikana ja lähteä syömään itselle sopivassa välissä. Useimmat eläinlääkärit HES:illä onneksi syövät itsekin päivän aikana (toisin kuin Saarella), mutta silti joskus voi tulla vähän kiire, varsinkin jos haluaa ehtiä ruokalaan ennen kuin se sulkeutuu. Aikataulu ei usein ole kovin tiukka ja hiljaisempina päivinä voi olla tiedossa enemmän seisoskelua ja notkumista kuin kiireisempinä päivinä. Hiljaisemmat hetket kannattaa tietenkin mahdollisuuksien mukaan hyödyntää pyytämällä eläinlääkäreiltä infopläjäyksiä tai kertauksia tietyistä aiheista, harjoittelemalla opetus- ja tutkimuskäyttöön luovutetuilla lopetetuilla eläimillä perustoimenpiteitä tai käyttämällä opetushevosia hyväksi esimerkiksi ultrausharjoituksissa. Vielä reilu vuosi sitten harjoittelimme heppakurssilla Villen ja Sylvin kanssa, mutta Sylvin lähtiessä vihreämmille laitumille toiseksi opetushevoseksi on tullut Hessu.

Iltapäivälläkin opiskelijoiden vastuulla on ottaa sairaalassa olevista hevosista iltapäivästatukset. Hiljaisempina päivinä suorastaan odotetaan kandinurkkauksessa viisarien osoittavan kello 15, jonka jälkeen statukset on sallittua ottaa. Monesti statustenoton jälkeen ei ole enää mitään ohjelmaa ja useimmat poistuvat paikalta. Kiireisempinä päivinä on enemmän kuin ihanaa, jos joku muista, vähemmän kiireisistä kandeista on ehtinyt ottaa statukset eikä itse tarvitse potilastyön venyessä jäädä yliajalle hevossairaalaan. Päivystäjien kannalta on varsinkin kiireisemmissä vuoroissa erittäin suotavaa, ettei päivystäjille jätetä sairaalan täydeltä statuksia otettavaksi vain siksi, että kello on 16 eikä kukaan halua jäädä yliajalle.

Kuvassa kuoritaan sarveiskaviota pois ja kavion upea lamellirakenne paljastuu. Kuvanlaatu on valitettavasti vähän huono, mutta sen havainnollistavuuden vuoksi päätin julkaista sen.

Vitosella päivystysvuorot HES:illä ovat yleensä normaalin rotaation aikana, mikä on tietysti aika mukavaa, kun sairaalassa olevat potilaat ovat ainakin jossain määrin jo tuttuja. Vuorojen määrä ei tosiaan päätä huimaa, niitä taitaa olla 3-4 opiskelijaa kohti eli noin yksi per HES:in jakso. Nelosellahan määrä oli ehkä tuplasti tämän verran. Erona neloseen on myös se, että vitoset päivystävät pääsääntöisesti yksin, toki pikkukandeja eli nelosia vuoroilla saattaa olla. Klinikkavuoden päivystysvuoroon kuuluu päivystyspuhelimeen vastaaminen, joten jos ei kukaan nelosen päivystyksissä nakittanut puhelinta kouraan, nyt se tulee viimeistään vastaan. Eikä puhelimeen vastaamista kannata suotta pelätä. Puhelimeen oppii vastamaan puhelimeen vastaamalla ja vähitellen oppii itse kysymään ne oikeat, oleelliset kysymykset. Vaikeinta onkin puhelujen siirtämiset ja yhdistämiset niin, ettei vahingossa katkaise samalla puhelua, varsinkin puhelimen mallin vaihtuessa kesken klinikkavuoden (ja koska vuoroja on niin vähän ettei tätä yhdistelyä ihan hirveästi tarvitse tehdä). Jos ei jotain tiedä, voi kysellä Hevossairaalan erittäin päteviltä hoitajilta apua tai soitella päivystävälle eläinlääkärille.

Päivystysvuoro alkaa arkena 15.30 eli normaalin klinikkapäivän jälkeen ja loppuu 23.30. Mikäli päivystysvuoro on ollut raskas, saa arkipäivystysvuoron jälkeisenä päivänä olla seuraavan klinikkapäivän pois. Aika moni hyödyntää tämän luvallisen poissaolon, välillä tosin voi seuraavana päivänä olla joku enemmän tai vähemmän pakollinen tapahtuma, kuten grand rounds tai sitten jotain muuta mielenkiintoista, mitä ei halua jättää väliin. Viikonloppuisin vitosilla on vain yksi vuoro, 8.30-16.30, kun taas neloset päivystävät viikonloppuna kahdessa vuorossa, aamulla ja illalla.

HES:iäkin on varmaankin kaikilla tähän mennessä jo yli puolet takana, osalla se on jo kokonaan takana, joten aika hyvin pitäisi hevosasioiden olla jo hallussa. Talvella Hevossairaalassa on ollut vähän rauhallisempaa, mutta on välillä on ollut oikeastaan ihan mukavaakin ottaa vähän rennommin eikä painaa sata lasissa. Haastavinta on varmaankin ollut oppia ymmärtämään se, mikä oikeasti on sitä oleellista asiaa ja mihin ei kannata niin täysillä keskittyä, vaikka kuinka olisi mielenkiintoista. First things first.


Tuotantoeläinsairaalan tapaan ajattelin kirjoitella Hevossairaalastakin jossain välissä vielä toisen postauksen. Ajatuksena olisi kirjoitella ainakin noista "grand roundseista", Journal Clubeista, omista potilaista ja muista vaadittavista suorituksista, ja ehkä vähän jostain muustakin. Katsotaan mitä saan aikaiseksi!

Klinikkavuosi: Tuotantoeläinsairaala, osa 1

Klinikkavuoden tarinoinnit on luontevinta ja helpointa aloittaa Tuotantoeläinsairaalan eli Saaren rotaatioista, sillä jokainen meistä on ehtinyt tähän mennessä vuotta viettää vähintään kaksi, useimmat jo kolmekin jaksoa Saarella. Yhteensä Saaren jaksoja on klinikkavuoden aikana neljä. Saari on vuodesta toiseen tunnettu erittäin opiskelijaystävällisestä ja -myönteisestä ilmapiiristään ja opiskelijoiden onkin helppo viihtyä Tuotantoeläinsairaalan viikoilla. Yhtenä suurimpana epämukavuustekijänä taitaa olla kimppakyytien järjestäminen, sillä matka Viikistä Mäntsälässä sijaitsevalle Saarelle kestää vajaan tunnin ja päivien pituuden vaihdellessa osa kyytiläisistä voi joutua odotella muita ennen kotimatkalle pääsyä. Joku on käyttänyt julkisiakin Saarelle päästäkseen, mutta ainakin juna-asema on sen verran kaukana Saaren klinikasta, että asemaltakin tarvitsee jonkinlaisen kyydin perille päästäkseen. Yksi vaihtoehto on myös yöpyä hyvin edulliseen hintaan klinikan läheisyydessä olevassa opiskelija-asuntola Pajamäessä, jossa myös Saarella päivystävät opiskelijat saavat ilmaiseksi yöpyä.

Päivät Saarella alkavat yleensä kello 8.30 jonkinlaisella aamuinfolla, jossa kirjataan läsnäolijat, ilmoitetaan päivystäjät ja kertaillaan tai opiskellaan milloin mitäkin tuotantoeläinpraktiikkaan liittyvää asiaa tunnin verran. Noin 9.30 kokoonnutaan klinikkarakennuksen sohville, jonne joku eläinlääkäreistä tulee kertomaan päivälle sovituista potilaista ja tilakäynneille lähtevistä eläinlääkäreistä. Osa ryhmästä jakautuu tilakäynneille ja osalla on kullekin viikolle etukäteen tehdyn ohjelman mukaisesti joku pakollinen, koko päivän kestävä Tuotantoeläinsairaalan opetukseen kuuluva demo tai harjoitus. Useimmiten tilakäynneille jakautuminen sujuu ilman suurempia kinasteluja, mutta mahdolliset leikkauspotilaat joudutaan monesti arpomaan. Leikkauksia ei Saarella ole liikaa, joten kaikki tietenkin haluavat saada näistä edes jonkinlaista kokemusta tulevaa kesää ajatellen.

Kandikuulumisia Tuotantoeläinsairaalasta viime syksyltä. Kuvakaappaukset Yliopistollisen eläinsairaalan Facebook-sivuilta.

Tilakäynnit ja potilaat voivat olla käytännössä mitä vain ja Saaren toiminta vastaakin aika hyvin kuntatason praktiikkaa. Saarella tehdään myös jonkin verran pieneläinpraktiikkaa, mutta tietenkään varustelutaso ei ole aivan yhtä hieno kuin Pieneläinsairaalassa. Päivystystoimintaan kuuluu myös pieneläinpotilaita, joten ihan samalla lailla niidenkin hoitoa saattaa päästä Saarella harjoittelemaan. Tuotantoeläinpotilaat hoidetaan pääsääntöisesti tiloilla, mutta lähialueen tuotantoeläimiä saatetaan myös kuljettaa Saaren klinikalle hoidettavaksi ja esimerkiksi leikattavaksi. Hevospotilaitakin näkee lähitallien lisäksi klinikalla, erityisesti keväällä ja kesällä tammapraktiikan ollessa vilkkainta.

Yleensä yhden eläinlääkärin (joskus kahdenkin tai jopa useammankin) mukaan lähtee 1-5 kandia, riippuen päivän tilakäyntien ja kandien kokonaismäärästä. Siinä mielessä Saaren praktiikka on hyvin erilaista kuntaan nähden, että vauhti on opetuksesta johtuen aika hidasta. Kovin usein ei yhteen päivään mahdu kuin 2-3 tilakäyntiä, mutta nopeampia ja lyhyempiä käyntejä tietysti enemmän. Eläinlääkäri kertoo kandeille, mitä erityisiä tarvikkeita mukaan pakataan, esimerkiksi nupoutuskäynneille huolehditaan mukaan toimiva kaasukolvi sekä riittävästi kaasua ja puudutteita. Ohjeet saatuaan kandit huolehtivat tavaroiden pakkaamisesta: haalarit, essut ja saappaat niin itselle kuin eläinlääkärillekin, lääkelaukun, muiden tavaralaatikkojen sekä pyydettyjen välineiden tarkastus, tavarat ja ihmiset autoon ja matkaan.

Eläinlääkäristä riippuen matkat hyödynnetään usein käymällä läpi tulevien tilakäyntien potilaisiin liittyviä asioita, esimerkiksi diffejä, diagnostiikkaa tai hoitoja, mutta kyllä monesti jutustelu siirtyy ihan kaikkeen muuhunkin mahdolliseen. Ilmapiiri on siis todella rento. Autossa istuessa on myös hyvä muistaa tankata itseään syömällä ja juomalla eväitään, sillä päivien pituus on aina vähän mysteeri. Osa eläinlääkäreistä ei välttämättä harrasta päivän aikana ollenkaan syömistä, joten kandin kannattaa aina varautua pahimpaan ja ottaa riittävästi autossa säilyviä eväitä päiväksi mukaan. Monesti eväiden unohtuessa eläinlääkärin saa aika helposti suostuteltua poikkeamaan lähellä klinikkaa olevassa pienessä K-kaupassa ennen tilakäynneille lähtemistä. Toisinaan pysähdytään syömässä milloin missäkin vastaantulevassa paikallisessa lounaspaikassa ja ainakin pidempään Saarella toimineet eläinlääkärit tietävät kyllä parhaat syömäkelpoiset ruokapaikat. Ja aina on olemassa suht lähellä klinikkaa sijaitseva Juustoportti... Omat eväät tulevat toki opiskelijalle aika paljon halvemmaksi kuin lounaat, jotka eivät todellakaan ole Saaren toiminta-alueella opiskelijahintaisia.

Vihreän kirjan Tuotantoeläinsairaalan suoritusvaatimuksia. Tämä sivu täyttyi allekirjoituksilla erittäin nopeasti.

Tiloilla eläinlääkäri ohjaa opiskelijoiden toimintaa, mutta kandit saavat tehdä todella paljon asioita itsekin. Eläimille tehdään yleistutkimuksia, otetaan maito- ja verinäytteitä, pistetään lääkkeitä, letkutetaan, nupoutetaan, sahataan sarvia, nesteytetään, tutkitaan jalkoja, sorkkia ja kavioita, rektalisoidaan, tehdään tiineystarkastuksia ja tutkitaan munasarjoja, hoidetaan eri syistä makaavia lehmiä, avustetaan tarvittaessa poikimisissa, kuntoluokitetaan, tehdään terveydenhuoltokäyntejä, tutkitaan vetimiä, asetetaan pötsimagneetteja ja tehdään vaikka mitä muuta. "Saarella kandit pääsevät itse tekemään" on kuultu todella monien suusta ja tämän kyllä voin itsekin allekirjoittaa.

Kandien tehtävä on jo tiloilla huolehtia välineiden pesuista ja huuhteluista ja toisaalta myös varmistaa, että kaikki Saaren omaisuus on muistettu ottaa tilalta aina mukaan autoon. Jos tilalla ei ole riittävästi haalareita ja/tai saappaita noin 5 kandin joukolle, käytetään omia haalareita ja saappaita ja ne sullotaan tilakäynnin päätteeksi jätesäkkiin ja viedään klinikalle pestäväksi. Omia haalareita Saarella tarvitsee oikeastaan vähintään 3 kappaletta, joskus tosin toivoisi että niitä olisi vielä enemmänkin. Lisäksi tarvitaan omat turvakärjelliset kumisaappaat sekä jonkinlainen rektalisointitakki/-essu. Stetoskooppia, kelloa ja kuumemittaria tarvitaan toki yleistutkimuksiin eikä muistiinpanovälineistäkään haittaa ole. Päivän päätteeksi autokuorman selviytyessä takaisin Saaren klinikalle auto tyhjennetään ja kandit huolehtivat kaikkien käytettyjen tavaroiden ja suojavaatteiden pesusta, puhdistuksesta, desinfioinnista, laukkujen ja laatikoiden täyttämisestä sekä mahdollisten näytteiden jatkotoimenpiteistä. Päivystäjien tehtävä on pienentää pesukoneen eteen muodostunutta kandien haalarivuorta eli täyttää ja tyhjentää pesukonetta ja kuivausrumpua päivystysvuoronsa ohella.

Kun kaikki edellämainittu on saatu tehtyä, voivat kandit lähteä kotia tai Pajamäkeä kohti, jäädä klinikkarakennuksen sohvalle odottelemaan muita kyytiläisiä tai mennä vaikka tietokoneluokkaan kirjoittamaan leikkauskertomusta. Päivän pituutta ei oikein voi etukäteen ennustaa, mutta tyypillisesti paluuaika osuu ehkä jonnekin 14-16 välille. Harvemmassa on ainakin itselläni olleet ne päivät, jolloin olisi päässyt tosi aikaisin kotiin lähtemään, mutta toisaalta kovin pitkiksikään päivät eivät usein veny. Demo- ja harjoituspäivinä aikataulu on yleensä aika vakio ja ohjelma loppuu useimmiten aika lailla kello 16.

Lypsylehmillä käytettävä lettupannu, jolla ei toivottavasti saa sen käyttötarkoituksessa lettuja aikaiseksi.

Päivystäjien vuoro alkaa arkipäivinä kello 16 ja päättyy seuraavana aamuna kello 8. Viikonloppuisin päivystysvuoro alkaa perjantaina kello 16 ja päättyy seuraavana maanantaiaamuna kello 8. Saaren päivystykset eivät yleensä oikeuta vapautuksiin seuraavan päivän ohjelmasta, eli seuraavaan päivään pitää osallistua aivan normaalisti. Harvemmin päivystyksiin kuitenkaan sattuu niin paljon ohjelmaa, ettei yöllä ehtisi edes jonkin aikaa nukkua. Jos sattuu päivystämään Saaren jakson jälkimmäisenä viikonloppuna, ollaan yleensä seuraavaksi vuorossa olevassa Hevossairaalassa tietoisia siitä, että Saaren viikonloppupäivystäjät saattavat tulla paikalle vähän myöhässä. Lisäksi Saarelta voi lähteä maanantaina jo klo 6 kohti Viikkiä, mikäli päivystys on hiljaista.

Päivystäviä kandeja on kullakin vuorolla 1-3 eikä varapäivystäjiä ole. Ennen vuoron alkua päivystäjät merkitsevät omat puhelinnumeronsa päivystäjien listaan, jotta eläinlääkäri osaa soittaa oikeat ihmiset päivystyskeikan iskiessä paikalle. Saarella eläinlääkäri siis vastaa itse päivystyspuheluihin. Mikäli päivystyskeikkoja ei ole, aika kuluu Pajamäen asuntolassa puhelimen pirinää odotellen. Pajamäessä on päivystäjille varattu oma huone kolmella sängyllä, peitoilla ja tyynyillä varustettuna. Suihku, pesukone, pari jääkaappia, kahvin- ja vedenkeitin, astioita ja aterimia, tv ja langaton netti löytyy, ruokaa voi laittaa mikrossa tai keittolevyllä, mutta uunia ei opiskelijoille ole suotu. Omilla lakanoilla, pyyhkeellä, hygieniavälineillä ja sopivalla ruokamäärällä selviää vuorosta yleensä erinomaisesti, mutta hiljaisempien päivystysvuorojen varalle kannattaa itselleen ottaa jonkinlaista viihdykettä tai opiskelumateriaalia mukaan.

Päivystysvuorossa kandit huolehtivat päivystysauton varustuksesta normaalien klinikkapäivien tapaan, joskin päivystysautosta löytyy aika paljon enemmän tavaraa (= enemmän muistettavaa) kuin muista Saaren autoista. Lisäksi päivystäjille kuuluu tosiaan pyykinpesua, jotta seuraavaksikin päiväksi kaikilla olisi puhtaat haalarit käytössä. Päivystysillan ohjelmaan kuuluu myös klinikalla olevien eläinten iltatarkastus ja -ruokinta. Joskus klinikalla saattaa olla eläimiä hieman enemmän, mutta yleensä niitä ei kovin montaa ole. Lähinnä "iltatarkki" sisältää rehujen antamista tai vasikoiden juottamista sekä lannan kolaamista.

Jotkut hoitovaihtoehdot ja lääkeannokset on hyvä osata ulkoa, esimerkiksi rakkuloiden hoito.

Saarella on käytössä oma klinikkapistesysteeminsä ja jokaisen on saatava vähintään 38 pistettä muiden pakollisten merkintöjen ja suoritusten ohella väliaikaisten praktiikkaoikeuksien saamiseksi. Normaaleista klinikkapäivistä saa 1 p, arkipäivystyksistä 0,5 p ja viikonloppupäivystyksistä 3 p. Käytännössä pisteet tulevat aika helposti kasaan, jos osallistuu suurimpaan osaan Saaren päivistä ja hoitaa omat päivystysvuoronsa. Kunhan huolehtii itse, että pisteitä tulee riittävästi ja osallistuu pakollisiin demoihin ja harjoituksiin ajallaan, voi Saarelta olla yksittäisiä päiviä ilman sen erityisempiä kyselyitä pois, mutta pidempiä lomapätkiä ei näin pysty itselleen kikkailemaan. Tarvittaessa korvaavia päivystysvuoroja voi sopia itselleen esimerkiksi jouluna tai pääsiäisenä. Joustavuutta siis löytyy, mutta pitää aina muistaa sekin, että jokainen on itse vastuussa omasta oppimisestaan.

Monien muiden tapaan olen viihtynyt Saarella hyvin ja oppinut hurjan paljon erilaisia asioita tuotantoeläimistä. Koska Saarella pääsee tekemään niin paljon asioita itse, voi jo melkein sanoa tiettyjen asioiden sujuvan rutiinilla. Tässä vaiheessa opintoja nimenomaan jatkuvien toistojen tekeminen onkin aika tärkeää, jotta omaan työskentelyyn saa edes hieman varmuutta. Paljon tulee silti aina uusiakin asioita vastaan, koska potilasmäärät eivät parin viikon aikana ehdi valtavan suuriksi kasvaa. Harvinaisempia potilastapauksia kaikki eivät pääse edes itse näkemään tai kokemaan, joten tiedon jakaminen opiskelukavereiden kesken on aika hyödyllistä. Toisaalta eri eläinlääkäreiden kanssa tiloilla kulkiessa pääsee näkemään hyvin erilaisia työskentelytapoja ja voi etsiä niistä itselleen ne sopivimmat. Niinkin "arkisessa" toimenpiteessä kuin vasikoiden nupoutuksessa on olemassa varmaan joka eläinlääkärillä vähän omat toimintatapansa ja kikkansa, joten Saarella on alusta saakka päässyt huomaamaan, että onnistuneeseen lopputulokseen voi päästä monin eri keinoin.


Ajattelin kirjoitella Tuotantoeläinsairaalasta vielä ainakin toisen postauksen, jossa kerron vähän enemmän pakollisista demoista ja harjoituksista. Jos joku teistä lukijoista haluaa tietää jotain muutakin, saa toki toivoa ja kysellä!